Geneettinen tieto auttaa suojelemaan Itämeren lohta

Itämeren lohikannat ovat romahtaneet viimeisten 150 vuoden aikana muun muassa elinympäristöjen tuhoutumisen, ylikalastuksen ja ympäristömuutosten vuoksi. Lohen perimän vaihtelun ja siinä tapahtuneiden muutosten tutkiminen auttaa ymmärtämään näiden tekijöiden jättämää jälkeä lohikantoihin ja suojelemaan kantojen monimuotoisuutta, kertoo asiaa tutkinut Antti Miettinen.

Kuva: Lohenpoikanen Simojoella. Lohi pääsi mittausten jälkeen takaisin jokeen viettämään nuoruuttaan. Kuvaaja Antti Miettinen.

Miettinen on sukeltanut Itämeren lohen perimän saloihin väitöskirjatyössään, jossa hän pyrkii vastaamaan lohen suojelun ja kestävän kalastuksen kannalta olennaisiin kysymyksiin.

– Tutkin muun muassa, millainen Tornionjoen ja Simojoen lohikantojen geneettinen rakenne on, ja onko joissa erityisiä suojelua tarvitsevia paikallisia alapopulaatioita. Selvitän myös, kärsivätkö nämä luonnontilaiset lohikannat esimerkiksi perinnöllisen monimuotoisuuden heikkenemisestä. Lisäksi tärkeä ja ajankohtainen kysymys on, ovatko ekologisesti tärkeät, kookkaimmat Itämeren lohet vähenemässä geneettisten muutosten vuoksi.

Tutkimusta Miettinen teki yhteistyössä Helsingin yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) tutkijoiden kanssa. Tieteellinen artikkeli tutkimuksesta on arvioitavana ja julkaistaan lähiaikoina.

Lohi kuuluu Itämereen

Lohi (Salmo salar) on tärkeä laji Itämeren ekosysteemissä ja sillä on myös suuri kulttuurinen ja taloudellinen merkitys. Itämeren lohi on tällä hetkellä vaarantunut (VU) ja Suomessa sen alkuperäiset luonnonkannat lisääntyvät enää vain Perämereen laskevissa Tornionjoessa ja Simojoessa.

– Itämeren lohen suurin jäljellä oleva kanta lisääntyy Tornionjoessa (Suomen ja Ruotsin rajalla) ja Kalixjoessa (Ruotsin puolella), jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Tämän lohikannan geneettistä rakennetta ei ole aiemmin yksityiskohtaisesti selvitetty, kertoo Miettinen.

Monimuotoiset luonnonkannat ovat elintärkeitä Itämeren lohen turvaamiseksi pitkällä aikavälillä. Tornionjoen-Kalixjoen kannan geneettisen rakenteen ymmärtäminen on siten olennaista kestävän kalastuksen suunnittelemiseksi. Lisäksi näiden jokien lohet saattavat tulevaisuudessa uudelleenasuttaa muita läheisiä jokia, joihin rakennetaan esimerkiksi kalateitä.

Yllättäviä tuloksia

Miettisen ja kumppanien tutkimus paljasti perinnöllisiä eroja lohikannoissa Tornionjoen ja Kalixjoen sisältä, mutta ei niiden väliltä. Tulos oli yllätys.

– Havaitsimme, että molempien jokien yläjuoksujen lohet muistuttavat toisiaan mutta eroavat alajuoksujen yksilöistä. Jokien välillä ei siis kokonaisuudessaan ole geneettistä eroa, mutta molempien jokien sisältä löytyvät ylä- ja alajuoksujen populaatiot.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että Tornionjoen yläjuoksulta lähtöisin olevat, mereltä kutemaan palaavat lohet uivat jokeen aiemmin kesällä kuin alajuoksulta peräisin olevat yksilöt. Myös joesta merelle uivien poikasten vaellusaikaan näyttäisi vaikuttavan se, mistä päin jokea lohi on peräisin.

– Tulosten perusteella kalastusrajoitusten ajoittaminen on tärkeää Tornionjoen-Kalixjoen lohikannan monimuotoisuuden ja kestävän kalastettavuuden säilyttämiseksi. Näin voidaan varmistaa, ettei tietyiltä alueilta lähtöisin olevia lohia kalasteta suhteettoman paljon.

”Hauskinta työssä on uusien tulosten saaminen”

Miettinen päätyi tutkimaan lohta, sillä halusi tutkimusaiheen, jossa yhdistyvät genomiikka ja luonnonsuojelu. Tavoitteena on tuottaa tietoa, joka voi auttaa uhanalaisten lajien ja elinympäristöjen suojelua. Lohi sopii oivallisesti tällaiseen tutkimukseen.

Kiinnostusta aiheeseen lisäsi se, että osa pohjoisimmista Itämeren lohen kotijoista oli vaellusharrastuksen kautta entuudestaan tuttuja.

Lohella on Miettisen mukaan myös erityisen mielenkiintoinen elinkierto: se on vaelluskala, joten se lisääntyy ja viettää nuoruusvuotensa joessa ennen kuin vaeltaa mereen. Merellä lohi syö hyvin ja palaa sitten yhden tai useamman vuoden jälkeen takaisin synnyinjokeensa ja -alueelleen kutemaan.

– Tämä johtaa usein voimakkaisiin perinnöllisiin eroihin samassakin joessa elävien lohien välillä. Niinpä eri alueilla kutevilla lohilla saattaa olla erityisiä sopeumia tai ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä lohikantojen monimuotoisuudelle.

Aiemmat lohitutkimukset ovat paljastaneet monenlaisia kiehtovia seikkoja lajin perimästä. Erityisen tärkeä löydös on ollut, että lohen sukukypsyysikään vaikuttaa voimakkaasti tietty alue lohen perimässä. Tällaiset löydöt auttavat ymmärtämään luonnossa esiintyvää monimuotoisuutta ja sen ylläpitoa.